HESY:n löytöeläimille uudet asuintilat: "Lasituksista suojaa, karvoihin katsomatta"

HESY:n yli 60 onnellista kissaa sai lasitetun asuinkeskuksen Helsingin Pitäjämäkeen 

Isolle yleisölle viime lauantaina 23.11. avatuissa Helsingin Eläinsuojeluyhdistyksen HESY:n uusissa toimitiloissa viettiin perjantaina aamupäivästä virallisia avajaisiaan, joihin osallistui myös Siestan edustus.

Tiloihin toimitetut Siestan liukuovelliset eläinsuojaratkaisut oli vihitty eläinten asuinkäyttöön vain vajaa viikko ennen avajaisia. Hyvin nopeasti, jo heti muuton jälkeen, oli huomattu, kuinka monet - aiemmin levottomat ja pelokkaat eläimet - olivatkin nyt tasaantuneet ja löytäneet tunteen turvasta juuri lasitettujen seinien ansiosta. Eräskin löytöeläinkeskuksen asukkaista (kuva alla) oli muuton myötä alkanut loikoilemaan nojatuojilla, tavaksi tulleen pesäkolossa piileskelemisensä sijaan.

 

Tietoa HESY:stä: "Helsingin eläinsuojeluyhdistys on eläinsuojelun uranuurtaja Suomessa. Jo vuonna 1870 Zacharias Topelius perusti Maj Föreningen -nimisen Suomen ensimmäisen eläinsuojeluyhdistyksen pikkulintujen suojelemiseksi. Pian tuon “Kevätyhdistyksen” perustamisen jälkeen ilmeni tarve laajentaa toiminta kattamaan kaikki avun tarpeessa olevat eläimet. Niinpä 4.4.1874 ruotsinkielisessä sanomalehdessä Morgonbladetissa julkaistiin kirjoitus, jossa eläinsuojelusta kiinnostuneita kehotettiin kokoontumaan ja keskustelemaan asiasta. Tämän kehotuksen ansiosta sitten kokoonnuttiin 15.5.1874 Helsingissä. Kokouksessa oli läsnä yli 50 vaikutusvaltaista henkilöä ja siinä päätettiin perustaa Helsingin eläinsuojeluyhdistys." -www.hesy.fi


Lasien läpi kissat voivat nähdä pitkälle ja samalla kokea olevansa turvassa 

Suomessa HESY:n tilat edustavat ainutlaatuista ja edistyksellistä eläinsuojien tilasuunnittelua ja lasirakentamista, joka on mahdollistettu monialaisten asiantuntijoiden yhteistyöllä. Näiden tilojen on sanottukin aloittavan löytöeläinten hoidossa uuden aikakauden, joka mahdollistaa käytännöllisyyden, hygienian, turvan ja viihtyvyyden yhdistämisen maassamme vielä ennennäkemättömällä tavalla. 


"Jo ensivaikutelma kertoi meille, että eläimet todella viihtyvät täällä ja niillä on nyt hyvä olla." -Avajaisvieras

Kissoilla alkoivat kissan päivät

Vastikään HESY:lle saapuneet kissat, jotka viettivät aikaa toistaiseksi vielä pienemmissä yksityisissä lasihuoneissaan (kuva yllä), viettivät muiden kissojen tavoin todellisia kissan päiviä. Näissä pienemmissä tiloissa tulokkaita sopeutetaan mm. sisäelämään ja ihmisen läsnäoloon, sillä osa eläimistä on viettänyt koko elämänsä vapaana luonnossa. HESY:n taidokkaat eläintenhoitajat takaavatkin työllään, että jokainen kissa on adoptoitaessa valmis ja sopeutunut kotielämään, ja tulee toimeen tapauskohtaisesti myös muiden lemmikkien kanssa.


Puhtaus on puoli ruokaa - erityisesti kissojen mielestä

Tilojen suunnittelussa on huomioitu niin ilmanvaihto, hygienia kuin lämmityskin. Ilmankiertoa lisäämään lasihuoneet on jätetty katosta auki ja liukulaseihin on porattu ilmankiertoaukkoja, joista eläimet voivat halutessaan myös nuuhkia ohikulkijoita. Lasitukset tarjoavat myös mahdollisuuden pintojen desinfiointiin tavalla, joka aiemmissa tiloissa ei ollut mahdollista. 



Uusissa tiloissa kodittomiin eläimiin on helppo tutustua

Kissojen erilaiset persoonat saivat avajaisvieraat hymyilemään toinen toistaan hellyttävimmillä olemuksillaan. Jokainen HESY:N kodittomista kissoista esiteltiinkin vierailijalle mielenkiintoisena yksilönä, jolla oli omanlaisensa kertomus takanaan ja ilmeistä päätellen; kuin jotain sanottavaa. 

Oletko sinä pohtinut hankkivasi eläinystävän? Lisätietoja löytöeläimistä ja niiden adoptiosta HESY:n sivuilta. 

Lisätietoa tilaratkaisuistamme löydät yritysmyyntimme sivuilta.

 

Varaa maksuton suunnitteluaikasi tästä